Toimintamme


Meijän Nuoret ry on vuonna 2025 perustettu voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys. Toiminnan tavoitteena on auttaa monialaisesti nuoria elämän eri osa-alueilla.
Meijän Nuoret tekee varainhankintaa ja ohjaa kerättyjä varoja eteenpäin tukien mm. vähävaraisten harrastusmahdollisuuksia ja lahjoittamalla nuorille eri kampanjoiden kautta esimerkiksi koulutarvikkeita ja stipendejä.
Meijän Nuoret ry:n missio on kuroa umpeen taloudellisista tilanteista johtuvaa nuorten eriarvoistumista ja sitä kautta olla ehkäisemässä syrjäytymistä.
Meijän Nuoret ry on osa Sekasin Kollektiivia ja yhdistyksen koulutetut jäsenet ja vapaaehtoiset toimivat kollektiivin ylläpitämässä Sekasin Chatissa päivystäjinä vastaten nuorten yhteydenottoihin.
Järjestämme nuorille tapahtumia jotka tuovat yhteen iloa, yhteisöllisyyttä ja uusia mahdollisuuksia.
Järjestämme myös erilaisia koulutuksia nuorten vanhemmille ja nuorten kanssa työskenteleville aikuisille, tarjoten heille ajantasaista tietoa nuorten kohtaamista haasteista ja pääsyn syvemmälle nykynuorten elämään. Koulutukset antavat aikuisille uusia työkaluja ja vinkkejä nuorten kohtaamiseen ja paremman vuorovaikutuksen luomiseen.